Olen muistellut vanhoja matkoja enemmän kuin koskaan aiemmin. Minulle oli kehittynyt tapa, että piti olla yksi tai useampi matka suunnitteilla ennen kuin palasin matkalta kotiin, jotta toiveikkuus pysyi yllä - kohta taas pääsen jonnekin. Nythän tätä ei ole voinut tehdä kuin haaveissa ja ehkä sen vuoksi mieli on matkustanut taaksepäin muistelemaan kaikenlaista koettua.
Omassa lapsuudessani matkailua ei kovin paljon harrastettu, ainakaan ulkomaille. Matkat suuntautuivat saaristoon Suomen rannikolla ja sukulaisten luo eri puolille Suomea. Äidin työtehtävän siivellä pääsin ensimmäiselle ulkomaanmatkalleni ehkä noin 11-12-vuotiaana. Murrosikäisenä vierailin sukulaisten luona Tanskassa ja kesätöitä tekevien veljien luona Ruotsissa. Vaihto-oppilasvuosi USA:ssa oli maailmaa avaava kokemus. Täysi-ikäistyttyä reissasin voimistelujoukkueen kanssa voimistelutapahtumiin eri maissa. Tyttökavereiden ja opiskelukavereiden kanssa tehtiin pari perinteisiä etelänmatkoja. Puolison kanssa teimme häämatkan interrailaten ympäri Eurooppaa. Kävimme myös vähän väliä Tukholmassa laivalla saamiemme vapaalippujen turvin. Tuli lapset ja uusi opiskeluvaihe - ja pitkä periodi, jolloin emme käyneet missään. Mökkeilimme ja kävimme sukulaisissa.
Lapset kasvoivat, sain itse toisen ammatin opinnot valmiiksi ja palasin noin 10 vuoden jälkeen työelämään. Tämä antoi mahdollisuuden suunnitella matkustamista. Teimme pari aivan mahtavaa automatkaa perheen kanssa läpi Baltian ja Puolan kohti Itävaltaa parhaan ystäväni luokse. Sitten minuun iski Italia-buumi. Kävin Saapasmaassa ammatillisella kurssilla ja yhdistin samaan yhteyteen muutaman päivän loman. Tämä kuvio toistui vuosittain ja varmistaakseni Italiaan pääsyn aloin itse järjestää siellä kursseja. Vähän ajan päästä sekään ei riittänyt, vaan tein Italian matkoja perheen ja puolison kanssa toisinaan useamman kerran vuodessa. Olen kolunnut Italiaa ristiin rastiin, mutta valmiiksihan siinä ei tule. Aina on jotain uutta löydettävää.
Puolison kanssa osallistuimme kannustusjoukkoihin lasten urheiluharrastuksissa ja näiden kisamatkojen yhteydessä elvytimme nuoruudenaikaisen vuoristovaellusharrastuksemme. Meille alkoi tulla tavaksi käydä kerran vuodessa vuoristokohteessa patikoimassa. Siihen motivoi yhteinen liikkuminen, upeat maisemat, itsensä haastaminen ja luonnosta nauttiminen.
Töiden puolesta olen matkustellut ristiin rastiin Suomea ja yrittänyt näillä reissuilla myös nähdä, missä olen, etten vain istu yksin hotellihuoneessa iltaisin.
Kaikki tämä matkailu on nyt jäissä ja olemme kääntäneet katseen lähiseudun luontoretkiin ja löytäneet paljon kaikkea ihanaa. Aina ei tarvitse lähteä kauas saadakseen elämyksiä - ja kokeakseen olevansa reissussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti